Inside AdWords - Suomi
Googlen virallinen blogi uutisia, vinkkejä, ja AdWords-informaatiota varten
Google Display -verkostoa kehitetään uusilla innovaatioilla
perjantaina, lokakuuta 09, 2015
Kuluttajien odotukset ovat korkeammalla kuin koskaan ennen. He voivat toteuttaa mielitekonsa saman tien lähimmällä laitteellaan, ja siksi he haluavat kaiken heti ja täsmälleen vaatimustensa mukaisena. Yhä useampi markkinoija käyttää apunaan ohjelmallista mainostusta pyrkiessään tavoittamaan kuluttajat kaikkein tärkeimpinä hetkinä, eli silloin, kun kuluttajat haluavat ostaa tai löytää jotakin tai päästä tekemään jotakin. Ohjelmallisessa mainostuksessa oikeat kuluttajat pyritään tavoittamaan oikeaan aikaan tietojen ja teknologian avulla. Google Display -verkosto tuo tämän kehittyneen teknologian kaikkien mainostajien ulottuville. Näin mainostajat voivat tavoittaa asiakkaat juuri niillä hetkillä, jotka ovat brändille kaikkein tärkeimpiä.
Tänään esittelemme useita työkaluja, joilla Google Display -verkoston tarjontaa Display-mainostajille parannetaan entisestään.
Lisää läpinäkyvyyttä: hyödynnä AdWords-yleisötilastoja toiminnassasi
Kun ymmärrät asiakkaitasi hyvin
–
eli tiedät esimerkiksi heidän ikänsä, sijaintinsa ja kiinnostuksen kohteensa
–
voit tehdä entistä perustellumpia markkinointiohjelmiisi liittyviä päätöksiä. AdWordsin yleisötilastot tarjoavat mainostajille koottuja tietoja uudelleenmarkkinointiluetteloi
den ihmisistä. Tilastot sisältävät
muun muassa kohderyhmätietoja sekä tietoa käyttäjien kiinnostuksen kohteista, sijainneista ja laitteiden käytöstä ¹. Koska raportit ovat käytettävissä suoraan AdWordsissa, voit ryhtyä helposti ja nopeasti toimeen tietojen perusteella. Jos esimerkiksi useimmat sivustollasi konversion tuottaneet käyttäjät ovat kiinnostuneita jazzista, voit lisätä tämän
suhdeyleisön
kampanjaasi. Jos monet asiakkaistasi puolestaan ovat
25–34-vuotiaita naisia
, voit halutessasi
muokata mainosaineistoasi tämän kohderyhmän mukaan.
Lisätietoja
Esimerkki: AdWords-yleisötilastojen mukaan 30 prosenttia tässä uudelleenmarkkinointiluettelossa olevista
asiakkaista on 25–34-vuotiaita. Keskiarvo Yhdysvalloissa on 19,9 prosenttia.
Belgialainen teleoperaattori
BASE
havaitsi AdWordsin yleisötilastojen perusteella, että pyöräilystä kiinnostuneet asiakkaat ostivat matkapuhelinliittymän kaksi kertaa todennäköisemmin kuin asiakkaat keskimäärin. Tilastojen perusteella BASE ryhtyi kohdistamaan markkinointiaan pyöräilystä kiinnostuneille, ja konversioiden määrä kaksinkertaistui. BASE
tavoitti pyöräilystä kiinnostuneet asiakkaat Google Display -verkostossa
ja kaksinkertaisti konversioidensa määrän.
Nykyään BASE käyttää AdWordsin yleisötilastoja apuna online- ja offline-kampanjoissaan.
Sony PlayStation
havaitsi AdWordsin yleisötilastojen perusteella, että klassisen musiikin ystävät olivat todennäköisesti kiinnostuneita heidän brändistään. Sony tavoitti tämän yleisön Google Display -verkostossa ja sai 31 prosenttia suuremman view-through-prosentin kuin suhdeyleisöiltään keskimäärin. Näin Sony sai entistä enemmän näyttökertoja budjetillaan. Nykyään Sony käyttää AdWordsin yleisötilastoja apuna etsiessään parhaita mahdollisia yleisöjä uusille kampanjoilleen.
Lisää vastuullisuutta: Google Display -verkostossa maksat jatkossa vain katseltavissa olleista mainoksista
Valtaosalla näyttömainoksista
–
tarkalleen ottaen 56 prosentilla ²
–
ei ole ollut mahdollisuutta tulla nähdyksi, koska mainokset sijaitsivat sivun alaosassa, näkymän ulkopuolella tai taustalla olevalla välilehdellä
.
Google Display -verkosto on pian ainoa media-alusta, jossa mainostajat maksavat mainosten näyttökerroista vain silloin, kun mainos
on ollut katseltavissa
. Tämä tarkoittaa, että mainontabudjettia kuluu vain silloin, kun sillä on aidosti vaikutusta. Lähikuukausina kaikki tuhannen näyttökerran hintaan perustuvat kampanjat päivitetään niin, että ne perustuvat
katseltavissa olevaan tuhannen näyttökerran hintaan
.
Entistä suurempi vaikutus: piristäviä uudistuksia dynaamisiin uudelleenmarkkinointimainoksiin
Laitteita on monenmuotoisia ja -kokoisia, mutta myös sisältöä on monenlaista; se voi olla vaaka- tai pystysuuntaista, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi napauttamalla, pyyhkäisemällä tai nipistämällä. Myös mainosten on oltava mukautumiskykyisiä, jotta niitä voidaan näyttää monenlaisissa sijoitteluissa. Tänään esittelemme
dynaamiseen uudelleenmarkkinointiin
tehtyjä parannuksia, joiden ansiosta mainosten muotoa ja kokoa voidaan muuttaa automaattisesti niin, että mainokset sopivat kaikkiin laitetyyppeihin. Mainoksia on myös paranneltu niin, että ne näyttävät tyylikkäiltä mobiililaitteille ja pöytäkoneille tarkoitetuilla sivustoilla ja sovelluksissa. Jos logosi päävärit ovat esimerkiksi sininen ja keltainen, AdWords voi sävyttää mainoksesi reunat ja taustan näillä väreillä
.
Kokeilemme jopa useita eri väriyhdistelmiä ja valitsemme ne, jotka toimivat kaikkein tehokkaimmin. Kuten aina, voit myös tehdä itse muutoksia valintoihin tyylisi ja mieltymystesi mukaan.
Jotta asiakkaiden odotukset voidaan täyttää, heidän tarpeisiinsa on pystyttävä vastaamaan juuri silloin, kun tarve syntyy – asiakkaan sijaintiin ja asiakkaan käyttämän laitteen tai näytön tyyppiin katsomatta. Ohjelmallisella mainostuksella voidaan varmistaa, että brändit tavoittavat asiakkaat juuri niillä tärkeillä hetkillä, kun päätöksiä tehdään ja mieltymyksiä muovataan. Toivomme, että Google Display -verkosto tuo tämän suuryritystason teknologian kaikkien mainostajien ulottuville ja että mainostajat onnistuvat niiden avulla tavoittamaan asiakkaat juuri niillä hetkillä, jotka ovat brändille kaikkein tärkeimpiä.
Kirjoittaja: Brad Bender, tuotehallinnon varapääjohtaja, Google Display -verkosto
Posted by Marcus Holgersson, Google AdWords
1
Kaikki tilastot perustuvat anonyymeihin koostetietoihin.
2
Google study, 2014.
Tunnisteet
ab-testaus
AdWords
AdWords Editor
adwords gdn
adwords html5
adwords mobiili
adwords next
AdWords Optimointi Vihjeitä-Sarja
adwords päivitykset
AdWords Resurssit
adwords tuotepäivitykset
adwords updates
adwords uutuudet
AdWords-ohjekeskuksessa
adwords-testaus
AdWords-yleisötilastoja toiminnassasi
AdWordsin perusteita
AdWordsin uutuudet
Analytics
Androidille
Apps
Asetukset ja lisäominaisuudet
Asiakaskohdistuksella
asiakaskohdistus
Avainsanat
cpa
Display-verkosto
dynaamisiin uudelleenmarkkinointimainoksiin
Gmail-natiivimainokset
Google AdWords
Google Analytics
Google Analytics Premium
Google Display
google grants
Google My Business
google partners
Google Playssa
google premier partner
Google suomi
Google-tuotteet
hakumainosten uudelleenmarkkinointi
hallinnoijan tilien
Hauska fakta
hintatarjoukset
hintatarjousstrategiat
html5-mainokset
Ilmoitukset
Innovaatiot
kampanjakokeilut
kampanjaluonnokset
kampanjanhallinta
kohdistus
konversioita
Konversion hintatarjoustieto
Kuluttajatutkimus
mainosmuodot
mainostajat
Mainosten sijainti ja avainsanojen laatupisteet
Maksuttomat hakutulokset
Markkinointi vinkkejä
MCC
Micro-Moments
mobiilikokemus
mobiilikäyttäjäkokemus
Mobiililaitteet
mobiilimainokset
mobiilimainonta
mobiilioptimointi
mobiilisivusto
mobiilisovellus
Muut tuotteet
näyttömainokset
Optimointi
partners
Raportit
raportointi
remarketing
rlsa
Sesonki
sijaintikohdistus
Sisältöverkosto
suhdeyleisöt
tehostetut kampanjat
think with google
tilamerkinnät
Toimistot
Tulosseuranta
tuotepäivitykset
Työkalut
Uudelleenmarkkinointi
uudelleenmarkkinointitagien
uudet ominaisuudet
Uusi käyttöliittymä
Verkkovastaava
video adwords
videomainonta
viikkokatsaus
Viikon hauska fakta
Viikon käytäntö
Viikon mainoskäytäntö
Viikon Micro-moment
Viikon mielenkiintoinen fakta
Viikon mikro-momentti
Viikon mikromomentti
Viikon video
Yhteistyökumppanit
yleisökohdistaminen
Yleisöt
YouTube
Archive
2017
marrask.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
2016
lokak.
syysk.
elok.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2015
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
2014
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
2013
heinäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
2012
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
helmik.
tammik.
2011
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2010
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2009
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2008
jouluk.
marrask.
Feed
Seurata sähköpostia
Developers
Follow @adwords
Follow