Inside AdWords - Suomi
Googlen virallinen blogi uutisia, vinkkejä, ja AdWords-informaatiota varten
Google päivittää tavaramerkkikäytäntöään Euroopassa
keskiviikkona, elokuuta 04, 2010
Kun yritykset haluavat näkyvyyttä Googlen sponsoroiduissa linkeissä, he valitsevat yrityksen tuotteita ja palveluja koskevia avainsanoja. Kun näitä sanoja sitten haetaan hakukoneella, yrityksen mainos näkyy haun yhteydessä. Euroopassa on käyty keskustelua siitä, kuka voi käyttää tavaramerkkisuojattuja termejä avainsanoina. Olemme aina uskoneet, että käyttäjiä voi palvella parhaiten tarjoamalla heille mahdollisimman osuvia ja hyödyllisiä mainoksia. Enemmän relevanttia tietoa on parempi kuin vähemmän tietoa.
Olemme puolustaneet näkemystämme myös oikeudessa. Keväällä Euroopan unioinin tuomioistuin otti kannan, joka on pitkälti näkemyksemme mukainen. Tuomioistuimen mukaan Google ei ole loukannut tavaramerkeistä säädettyä lakia sallimalla kolmansien osapuolten käyttää tavaramerkillä suojattuja termejä avainsanoina. Mainostajat voivat laillisesti käyttää tavaramerkkisuojattuja avainsanoja siten, että heidän mainoksensa näytetään kun sanaa käytetään hakua tehtäessä.
Google on tänään päivittänyt mainonnan tavaramerkkikäytäntöään Euroopassa ja EFTA-alueella. Yritykset voivat nyt käyttää tavaramerkkisuojattuja termejä avainsanoina käyttäessään Googlen mainospalveluja Euroopassa. Jos hakua tekevä käyttäjä etsii esimerkiksi televisiovalmistajaa, hän voi nyt löytää osuvia ja hyödyllisiä mainoksia jotka viittaavat myös jälleenmyyjiin, arvosteluja tekeviin verkkosivuihin ja käytetyn tavaran myyjiin, samoin kuin muihin televisiovalmistajiin.
Uusi käytäntö astuu voimaan 14.9.2010. Muutos tuo eurooppalaisen ohjeistuksen samalle viivalle useimpien muiden maiden kanssa. Mainostajat ovat voineet käyttää tavaramerkillä suojattuja termejä Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuodesta 2004, Britanniassa vuodesta 2008 ja useissa muissa maissa toukokuusta 2009. Voit katsoa listan maista
täältä
.
Tavaramerkit ovat osa päivittäistä elämäämme ja kulttuuriamme. Ne auttavat meitä tunnistamaan etsimämme tuotteet ja palvelut. Ne ovat erittäin tärkeitä yrityksille jotka markkinoivat tuotteitaan ja palveluitaan, ja kunnioitamme niitä.
Jos tavaramerkin omistaja kokee, että kolmannen osapuolen mainos Euroopassa johtaa käyttäjiä harhaan mainostettujen tuotteiden tai palveluiden alkuperästä, se voi tehdä selvityspyynnön asiasta Googlelle. Jos kyseessä oleva mainos Googlen mielestä johtaa käyttäjiä harhaan, mainoksen näyttäminen estetään.
Uskomme, että internetin käyttäjät ovat älykkäitä ihmisiä ja he osaavat useimmiten erottaa mistä mainos on peräisin ja mitä tahoa se edustaa. Periaatteenamme on aina ollut tarjota osuvia ja hyödyllisiä mainoksia. Uskomme, että uusi käytäntö vahvistaa tätä periaatetta.
Kirjoittaja: Andreas Svenungsson
- Communications and Public Affairs Manager
Tunnisteet
ab-testaus
AdWords
AdWords Editor
adwords gdn
adwords html5
adwords mobiili
adwords next
AdWords Optimointi Vihjeitä-Sarja
adwords päivitykset
AdWords Resurssit
adwords tuotepäivitykset
adwords updates
adwords uutuudet
AdWords-ohjekeskuksessa
adwords-testaus
AdWords-yleisötilastoja toiminnassasi
AdWordsin perusteita
AdWordsin uutuudet
Analytics
Androidille
Apps
Asetukset ja lisäominaisuudet
Asiakaskohdistuksella
asiakaskohdistus
Avainsanat
cpa
Display-verkosto
dynaamisiin uudelleenmarkkinointimainoksiin
Gmail-natiivimainokset
Google AdWords
Google Analytics
Google Analytics Premium
Google Display
google grants
Google My Business
google partners
Google Playssa
google premier partner
Google suomi
Google-tuotteet
hakumainosten uudelleenmarkkinointi
hallinnoijan tilien
Hauska fakta
hintatarjoukset
hintatarjousstrategiat
html5-mainokset
Ilmoitukset
Innovaatiot
kampanjakokeilut
kampanjaluonnokset
kampanjanhallinta
kohdistus
konversioita
Konversion hintatarjoustieto
Kuluttajatutkimus
mainosmuodot
mainostajat
Mainosten sijainti ja avainsanojen laatupisteet
Maksuttomat hakutulokset
Markkinointi vinkkejä
MCC
Micro-Moments
mobiilikokemus
mobiilikäyttäjäkokemus
Mobiililaitteet
mobiilimainokset
mobiilimainonta
mobiilioptimointi
mobiilisivusto
mobiilisovellus
Muut tuotteet
näyttömainokset
Optimointi
partners
Raportit
raportointi
remarketing
rlsa
Sesonki
sijaintikohdistus
Sisältöverkosto
suhdeyleisöt
tehostetut kampanjat
think with google
tilamerkinnät
Toimistot
Tulosseuranta
tuotepäivitykset
Työkalut
Uudelleenmarkkinointi
uudelleenmarkkinointitagien
uudet ominaisuudet
Uusi käyttöliittymä
Verkkovastaava
video adwords
videomainonta
viikkokatsaus
Viikon hauska fakta
Viikon käytäntö
Viikon mainoskäytäntö
Viikon Micro-moment
Viikon mielenkiintoinen fakta
Viikon mikro-momentti
Viikon mikromomentti
Viikon video
Yhteistyökumppanit
yleisökohdistaminen
Yleisöt
YouTube
Archive
2017
marrask.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
2016
lokak.
syysk.
elok.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2015
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
2014
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
2013
heinäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
2012
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
helmik.
tammik.
2011
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2010
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2009
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2008
jouluk.
marrask.
Feed
Seurata sähköpostia
Developers
Follow @adwords
Follow