Inside AdWords - Suomi
Googlen virallinen blogi uutisia, vinkkejä, ja AdWords-informaatiota varten
Päivitetyn avainsanatyökalun osuvammat liikennearviot
perjantaina, huhtikuuta 30, 2010
Syyskuun lopussa julkistimme
päivitetyn avainsanatyökalun
beta-version. Päivitetty avainsanatyökalu on uusi ja selkeä tapa tunnistaa lisää avainsanoja ja lisätä ne tiliisi. Aikaisemmin tarjosimme kaksi erillistä työkalua avainsanaluettelon laajentamiseksi.
Avainsanatyökalu
loi avainsanoja työkaluun annetun URL-osoitteen, sanojen tai ilmausten sisällön perusteella.
Hakupohjainen avainsanatyökalu
tunnisti todellisia Google-hakuja, jotka liittyivät sivustosi aloitussivuun. Tällä tavalla sait ideoita uusista ja osuvista avainsanoista, jotka eivät olleet vielä käytössä. Päivitetyn avainsanatyökalun avulla saat sekä avainsanatyökaluun että hakupohjaiseen avainsanatyökaluun perustuvia tuloksia yhdessä paikassa. Voit tehdä hakuja käyttämällä sanoja tai ilmauksia, verkkosivustoja ja jopa luokkia (jos tämä vaihtoehto on käytettävissä).
Beta-julkaisun avulla siirrymme vähitellen aiemmasta avainsanatyökalusta päivitettyyn avainsanatyökaluun. Seuraavan parin kuukauden aikana pystyt siirtymään työkalusta toiseen tarpeen mukaan. Lähetämme uuden viestin, kun siirtymisvaihe on ohitse ja pystyt käyttämään päivitettyä avainsanatyökalua.
Sillä aikaa voit totutella päivitetyn version käyttöön. Me jatkamme työkalun kehittämistä sekä hyödyllisten toimintojen lisäämistä. Tänään lisäämme uuden ominaisuuden, jonka avulla voit arvioida avainsanojesi hakuliikennettä entistä paremmin.
Voit arvioida avainsanojesi hakuliikennettä valitsemalla ehdotusten luettelosta tietyt avainsanat ja napsauttamalla sitten Arvioi hakuliikenne -painiketta.
Sitten voit valita mainosryhmän, johon haluat lisätä kyseiset avainsanat, sekä tarkistaa edellisessä ruudussa valitsemiesi avainsanojen keskimääräisen arvioidun napsautuskohtaisen hinnan, arvioitujen napsautusten kokonaismäärän ja arvioidut kokonaiskustannukset.
Tämän parannuksen ansiosta pystyt tarkistamaan, miten avainsanasi suoriutuisivat tietyssä mainosryhmässä kaikkien avainsanojen luettelon tarkastelemisen sijasta. Avainsanojen mainosryhmäkohtaiset liikennearviot antavat tarkemman kuvan siitä, miten usein mainoksiasi näytettäisiin tai miten tehokkaita avainsanat olisivat.
On tärkeää huomata, että näiden muutosten takia poistamme joitakin sarakkeita, jotka pystyit aikaisemmin lisäämään avainsanatyökalun tuloksiin: Arvioitu keskimääräinen napsautuskohtainen hinta, Arvioitu napsautussuhde, Arvioitu mainoksen sijainti, Arvioidut näyttökerrat, Arvioidut napsautukset ja Arvioidut kulut. Vaikka et pysty käyttämään näitä sarakkeita päivitetyssä versiossa, pystyt silti tarkastelemaan useimpia näistä tiedoista mainosryhmässä. Jos haluat tarkastella avainsanatason hakuliikennearvioita, voit käyttää itsenäistä Kävijämäärien arviointityökalua, jolla on myös uusi ja intuitiivisempi käyttöliittymä. Voit käyttää kävijämäärien arviointityökalua napsauttamalla Tilaisuudet-välilehden
Työkalut
-osion alla olevaa Lisää työkaluja -linkkiä.
Kirjoittaja: Kirsi -
Inside AdWords-tiimi
Tunnisteet
ab-testaus
AdWords
AdWords Editor
adwords gdn
adwords html5
adwords mobiili
adwords next
AdWords Optimointi Vihjeitä-Sarja
adwords päivitykset
AdWords Resurssit
adwords tuotepäivitykset
adwords updates
adwords uutuudet
AdWords-ohjekeskuksessa
adwords-testaus
AdWords-yleisötilastoja toiminnassasi
AdWordsin perusteita
AdWordsin uutuudet
Analytics
Androidille
Apps
Asetukset ja lisäominaisuudet
Asiakaskohdistuksella
asiakaskohdistus
Avainsanat
cpa
Display-verkosto
dynaamisiin uudelleenmarkkinointimainoksiin
Gmail-natiivimainokset
Google AdWords
Google Analytics
Google Analytics Premium
Google Display
google grants
Google My Business
google partners
Google Playssa
google premier partner
Google suomi
Google-tuotteet
hakumainosten uudelleenmarkkinointi
hallinnoijan tilien
Hauska fakta
hintatarjoukset
hintatarjousstrategiat
html5-mainokset
Ilmoitukset
Innovaatiot
kampanjakokeilut
kampanjaluonnokset
kampanjanhallinta
kohdistus
konversioita
Konversion hintatarjoustieto
Kuluttajatutkimus
mainosmuodot
mainostajat
Mainosten sijainti ja avainsanojen laatupisteet
Maksuttomat hakutulokset
Markkinointi vinkkejä
MCC
Micro-Moments
mobiilikokemus
mobiilikäyttäjäkokemus
Mobiililaitteet
mobiilimainokset
mobiilimainonta
mobiilioptimointi
mobiilisivusto
mobiilisovellus
Muut tuotteet
näyttömainokset
Optimointi
partners
Raportit
raportointi
remarketing
rlsa
Sesonki
sijaintikohdistus
Sisältöverkosto
suhdeyleisöt
tehostetut kampanjat
think with google
tilamerkinnät
Toimistot
Tulosseuranta
tuotepäivitykset
Työkalut
Uudelleenmarkkinointi
uudelleenmarkkinointitagien
uudet ominaisuudet
Uusi käyttöliittymä
Verkkovastaava
video adwords
videomainonta
viikkokatsaus
Viikon hauska fakta
Viikon käytäntö
Viikon mainoskäytäntö
Viikon Micro-moment
Viikon mielenkiintoinen fakta
Viikon mikro-momentti
Viikon mikromomentti
Viikon video
Yhteistyökumppanit
yleisökohdistaminen
Yleisöt
YouTube
Archive
2017
marrask.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
2016
lokak.
syysk.
elok.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2015
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
2014
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
2013
heinäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
2012
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
helmik.
tammik.
2011
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2010
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2009
jouluk.
marrask.
lokak.
syysk.
elok.
heinäk.
kesäk.
toukok.
huhtik.
maalisk.
helmik.
tammik.
2008
jouluk.
marrask.
Feed
Seurata sähköpostia
Developers
Follow @adwords
Follow